En ole niitä ihmisiä, jotka varastoisivat kaikkia ihania leluja ja vaatteita lapselle, josta ei ole tietoakaan vielä. En ole tehnyt sitä silloin, kun luomuna yritimme tulla raskaaksi, en lapsettomuushoitojen aikana enkä ajatellut tehdä niin nytkään. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Kävin eilen Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa itselleni paketin pukinkonttiin. Adoptiomatkan kävin hakemassa. Olen seurannut Aboptiomatka-blogia sen alusta saakka. Ilmeisesti jossakin alitajunnassani olen tiennyt jo vuonna 2005, että adoptio on "meidän juttu", vaikka silloin emme vielä olleet edes pahemmin lapsenhankinnasta keskustelleet.

Suomalaisen tiskillä myyjä ystävällisesti kysäisi haluaisinko ostaa cd-levyn, josta menee sitten lahjoitus hyväntekeväisyyteen. Olin jo kieltäytymässä, kunnes tajusin, että kyseessä onkin 10 euron hintainen satu-cd, josta menee 5 euroa Pelastakaa lapset ry:lle. Arvaatte varmaankin lähtikö cd mukaan vai jäikö hyllyyn :)

Ajattelin ensin, että antaisin levyn lahjaksi jollekin ystäväni lapselle. Mutta sitten päätin jättää sen meille kotiin. Ehkä voin tämän yhden tavaran jättää odottamaan meidän omaa lastamme? Vaikka varmaahan lapsen saanti ei vieläkään ole. Se on varmaa vasta sitten, kun lapsen saa syliinsä.

Olemme tulleet siihen tulokseen, että haluamme adoptoida lapsemme ulkomailta. Mutta mistä? Vaihtoehtoja ovat käsittääkseni Venäjä, Kiina, Thaimaa, Filippiinit, Intia, Etelä-Afrikka, Etiopia, Kenia ja Kolumbia.

Olemme miettineet, mikä olisi lapselle parasta. Tai sanotaanko, että mistä maasta tuleva lapsi sopeutuu Suomeen parhaiten kulttuuritaustansa ja ulkonäkönsä puolesta. Ja ei, kyse ei ole siitä että emme hyväksyisi tai rakastaisi vinosilmäistä tai tummaihoista lasta. Päinvastoin! Mutta meille on myös tärkeää se, että lapsen elämää Suomessa eivät rajoittaisi liikaa rasistiset idiootit, joita maastamme vielä löytyy paljonkin.

Moni lukija (jos tänne siis lukijoita eksyy) on varmastikin kanssani aivan eri linjoilla asiassa ja minua pidetään itsekkäänä. Lapsi otetaan siksi, että huono-osaiselle lapselle halutaan antaa hyvä koti ja avaimet hyvään elämään. Ei siksi, että minä haluan kauniin lapsen jota voin esitellä kylillä. Ja kyllä, tiedän tämän. Mutta miksi en samalla voisi toivoa lapselle helpompia lähtökohtia? Sitä, että hänet hyväksytään mukaan leikkeihin ihan niin kuin muutkin?

Tokihan maailma on voinut muuttua, ja onkin muuttunut, niistä ajoista kun olen itse ollut lapsi. Tämä siis 80-luvulla. Mielelläni kuulisin kokemuksia ulkomailta adoptoitujen lasten vanhemmilta siitä, miten lapsi on otettu vastaan päiväkodeissa ja kouluissa ja kuinka suuri haaste erilainen ulkonäkö on ollut. 

Pitkien lapsettomuushoitojen päätyttyä en malta odottaa, että saamme adoptioprosessin käyntiin. Tässä lopputulos on ainakin varmempi kuin aina niin epävarmoissa hoidoissa. Paperilla meidän pitäisi olla hyviä hakijoita. Käytäntö nähdäänkin sitten seuraavan vuoden aikana, jonka verran adoptioneuvonta kansainvälisessä adoptiossa vie.

Blogin perustin lähinnä itselleni, jotta voin prosessin päätyttyä lukea itse tuntemuksistani odotuksen aikana. Ja tulevalle lapsellekin kirjoitan toki. Hänkin varmasti arvostaa myöhemmällä iällä äidin kirjoituksia. :) Vertaistukikin on toki tärkeää ja toivonkin, että blogin avulla sekä saan että voin antaa sitä.

Tästä tämä nyt sitten lähtee. Tammikuussa alkaa adoptioneuvonta. Ensin odotetaan siis sitä. Baby steps! ;)